Tuomas Pöysti 2022
Ensinnäkin: mitä geokätkökiipeily – siis kiipeilyvälineattribuutilla merkityille kätköille hankkiutuminen kiipeilyvälineillä – on? Luultavasti hyvin monenlaista toimeliaisuutta. Laji on toistaiseksi pieni ja vakiintumaton: ei oikein edes ole hakusanoja joilla googlettaa, puhumattakaan että joku olisi koonnut googlen löydettäväksi sivuja, joilla asia on kattavasti esitelty.
Itse en tällä hetkellä edes yritä sellaista hahmotella. Omat kurssini ovat yksi arvaus siitä, kuinka geokätköjen perässä kiipeily kannattaa aloittaa ja millaista polkua seuraamalla voi tulla kiipeilijäksi. Toki toivon, että laji kasvaa ja vakiintuu ja että sille löytyy yhtenäinen turvallisuuskulttuuri, ja vieläpä että saan itse olla tässä kaikessa mukana.
Mainitaanpa vielä, että “kiipeilyvälineillä” ei tässä yhteydessä tarkoiteta tikapuita tai rautakaupan yleisköysiä. Kiipeilyn eri lajeihin tutustuneet suhtautuvat tekemisiinsä tyypillisesti melko samalla tavalla riippumatta siitä, onko korkeutta viisi vai viisikymmentä metriä. Mielestäni tämä on oikea asenne.
Kalliokiipeilyn mentaliteetti
Käsittääkseni suomalaista geokätkökiipeilyä on koulutuksen puolesta lähestytty lähinnä kalliokiipeilyn suunnalta. Syy on selvä: Meillä on isohko joukko kalliokiipeilyn harrastajia, joilla on myös pätevyys ja osaamista kurssien järjestämiseen sekä tarvittavat välineet ja muut tarpeet. Itse olen tietenkin yksi heistä. Vaikka oma kiinnostukseni kiipeilyyn saattaa olla monipuolisempaa kuin useimpien kalliokiipeilijöiden, ainut muodollinen pätevyys ja myös valtaosa kokemuksesta on kalliokiipeilyn alalta.
Kuinka hyvin kalliokiipeily sitten sopii yksiin geokätkökiipeilyn kanssa? Kysymys pitää asettaa huolellisemmin. Tietenkään kalliokiipeilykursseilla tai muuten lajia harrastamalla ei kovin tehokkaasti opi geokiipeilyn vaatimia taitoja. Mutta toisaalta kaikki jyrkänteillä laskeutumisen ja toimimisen niksit ovat tuttuja valtaosalle kalliokiipeilijöistä, eikä keskimääräisen kalliokiipeilijän oletusmenetelmät kovin huonosti geokätköilijän tarpeisiin sovi – siis jos kätkö tosiaan on kallionjyrkänteellä jossain halkeamassa.
On mielestäni tärkeää erottaa kalliokiipeilyn välineet siitä, miten niitä käytetään kalliokiipeilyssä – sanoisinko kalliokiipeilyn mentaliteetista. Tästä saa olla eri mieltä, mutta oma tulkintani on, että keskimääräinen kalliokiipeilijä on loppujen lopuksi hyvin vähän kiinnostunut välineistä ja menetelmistä, jotka pitävät hänet elossa. Välineet ja menetelmät otetaan silti hyvin tosissaan; kalliokiipeilyssä on vallalla hyvin vahva ja vakavasti otettu turvallisuuskulttuuri.
Kalliokiipeilijää, joka suhtautuu turvallisuuteen ylenkatseella, pidetään useimmiten naurettavana. Mutta niin pidetään myös menetelmiä positiivisemmalla tavalla kyseenalaistavia tai niitä, jotka muuten suhtautuvat menetelmiin luovasti. Arkkityyppinen kalliokiipeilijä ottaa mieluusti varmistamiseen liittyvät menetelmät annettuina, hakkaa ne omaan kivitauluunsa ja iskostaa selkäytimeensä loppuiäkseen. Ja mikäs siinä, kun tarkoitus on kiivetä eikä leikkiä välineillä!
Kalliokiipeilijän arkkityyppi ei ole utelias välineiden suhteen, hän haluaa vain noudattaa kerran oppimiaan sääntöjä. Reasons, not rules ei istu hänen pirtaansa.
Oletko eri mieltä? No totta, jotkut varmistavat hieman eri laitteella tai kiipeävät eri määrällä köysiä. Mutta kuinka kaukana tämä yhtenäinen kulttuuri onkaan kalliokiipeilyn alkuajoista, jolloin ei vielä ollut sovittu että vain dynaamisella köydellä saa liidata ja että varmistamiseen tarvitaan erityinen laite! Kyllä, nykyiset menetelmät ovat varmasti helposti perusteltavissa turvallisuuden näkökulmasta. Mutta ne eivät ole ainoat oikeat vaan osin mielivaltainen kompromissi – vähättelemättä yhtään sitä valtavaa kollektiivista kokemusta, johon ne perustuvat. Väitän, että näiden standardimenetelmien arvokkain ominaisuus ei ole sisältö vaan niiden lähes pyhä asema kiipeily-yhteisön keskuudessa. Se vähentää onnettomuuksia paljon täsmällistä sisältöä vähemmän.
Tällaisen kulttuurin keskimääräinen kasvatti ei välttämättä ole kovin hyvä soveltamaan osaamaansa vaikkapa puukiipeilyyn – ja puissahan valtaosa kätköistä on.
Arboristien välineet ja menetelmät
Monet kokeneet geokätkökiipeilijät ovat omaksuneet menetelmiä arboristeilta, mikä on järkevää, koska kaksi kolmesta suomalaisesta kiipeilykätköstä on puissa. Arboristien välineet ja menetelmät eivät ole parhaimmillaan kallioilla tai silloilla roikuskellessa, mutta toimiva kompromissi siinä missä muutkin.
Puussa arboristien keinot ovat luonnollisesti vahvimmillaan – ja todella vahvoja ovatkin! Ammattimainen puukiipeily vaikuttaa olevan kiipeilymaailman Australia. Ilmeisesti hieman muusta erillään kehittynyt saari, jossa elämä näyttää omituiselta, mutta toimii.
Mielestäni aloittelevien geokiipeilijöiden ei kuitenkaan kannata tätä ovea avata. Välineet ovat kalliita ja harvinaisia. Siinä missä tarvittavat kalliokiipeilyvälineet saa suurin piirtein XXL:stä ja niiden käyttäjiä ja tuntemusta on joka paikassa, arboristin varusteet on hankittava erikoisliikkeestä moninkertaiseen hintaan.
Arboristien välineet ovat myös monimutkaisia käyttää, selkeästi ammattilaisten työkaluja joihin on tarkoituskin upottaa paljon harjoitusta. Myönnetään: monimutkaisuus riippuu näkökulmasta. On mahdollista katsoa maailmaa sellaisestakin suunnasta, josta grigri vaikuttaa monimutkaiselta verrattuna köysipyörään, kitkasorkkaan ja rope wrenchiin, mikä ikinä se onkaan suomeksi.
Tämän tekstin tarkoitus on pohtia välineitä ja niiden käyttämistä, mutta mainitaan silti että arboristien osaaminen puulajien, puiden sairauksien, puun kuoren suojaamisen jne. osalta olisi tietenkin mahtava arsenaali kaikkeen puussa kiipeilyyn.
Köysiteknikot ja vaatimukset
Köysiteknikotpa ne vasta moninainen joukko ovatkin. Tavallaan kiipeilevät geokätköilijät ovat köysiteknikoita. Köysiteknikko on siinä mielessä kuin hahmottelemani kalliokiipeilijän stereotyyppi, että hän käyttää kiipeilyvälineitä ainoastaan päästäkseen tekemään varsinaista puuhaansa turvallisesti ja käytännöllisesti. Puuha voi olla ikkunanpesua, jokin asennustehtävä, tarkastamista, huoltamista jne.
Köysiteknikoiden maailmassa lainsäädäntö ja muu sääntely on näkyvällä paikalla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että käytetään erillisiä työ- ja varmistusköysiä.
Sivumennen sanoen tämä on hyvä esimerkki turvallisuuden suhteellisuudesta. Esimerkiksi kalliokiipeilijä “tietää” että on “väärin” rakentaa yläköysiankkuri, jossa köysi on yksittäisen sulkurenkaan varassa. Köysiteknikko taas “tietää” että on “väärin” ylipäätään kiipeillä niin, että yhden köyden pettäminen johtaa maahan asti putoamiseen, vaan on oltava myös varaköysi. Jos halutaan eroon lainausmerkeistä: Kalliokiipeilijä arvioi, ettei ole perusteltua… Tosin kun kyseessä yksittäinen kalliokiipeilijä tai köysiteknikko, hän tyypillisesti ulkoistaa tämän arvioinnin ja toimii vain kuten alalla on tapana.
Työkäyttöön tarkoitetut välineet ovat tyypillisesti raskaampia, kalliimpia ja kenties kömpelömpiä kuin harrastusvälineet. Standardeja ja sertifikaatteja seurataan tarkemmin, ja esimerkiksi välineiden sarjanumerointi on käytännössä pakollinen asia seurattavuuden kannalta.
Valjaat ovat asia erikseen. Kahden köyden vaatimuksen takia köysiteknikoilla on oltava kokovaljaat, jonka yläosaan varmistusköysi kiinnitetään (työkäytössä istumavaljaat eivät koskaan saa pysäyttää putoamista) ja jotka ovat lisäksi tukevat ja ergonomiset. Tällaiset valjaat ovat kalliita ja raskaita.
Kiipeilevä kätköilijä taas on lähempänä kalliokiipeilijää sikäli, että on harrastaja. Harrastaessa on mahdollista – perusteltua – tehdä paljon vaarallisempia asioita kuin työsuhteessa. Puhumattakaan siitä, että se on laillista! En väitä, että kahden köyden vaatimus on työn ulkopuolella yliampuva, mutta käytännössä harrastajat tapaavat tehdä riskianalyysinsa niin, ettei päädytä tähän eikä moniin muihinkaan köysiteknikoille arkisiin menetelmiin. Esimerkiksi kalliokiipeilyssä käytettävät EN 12277 C -valjaat ovat istumavaljaat, joiden varaan todellakin putoillaan! Köysiteknikolla on vastaavasti oltava kokovaljaat, mikäli niillä varaudutaan putoamiseen. Olen kirjoittanut valjaista tarkemmin täällä.
Edellinen ei tarkoita sitä, etteikö oman makunsa mukaan voisi poimia makoisimpia hedelmiä sieltä täältä. Esimerkiksi köysiteknikoiden laskeutumislaitteet (vaikkapa Petzlin Rig) ovat huomattavasti pehmeämpiä ja ergonomisempia käyttää kuin vaikkapa Grigri. Rigin alta saa paikallaan ollessa päästää köydestä irti ihan luvan kanssa, eikä laitteen pudottaminen ole niin helppoa, vaikka joutuisikin irrottamaan tai kiinnittämään köyden hankalassa paikassa.
Mitä jää käteen?
Itse olen vakuuttunut siitä, että paras kattaus aloittelevalle geokiipeilijälle on hankkia pitkälti kalliokiipeilyn välineet ja lainata mentaliteettia ja erillisiä tekniikoita arboristeilta ja köysiteknikoiltakin. Kalliokiipeilyn (johon lasken tässä jää-, seinä- ja vuorikiipeilyn) välineitä saa monista urheilukaupoista, eikä niiden kanssa jää käyttäjänä yksin.
Grigri on erinomainen laskeutumislaite, ellei sitten hyväksy hieman korkeampaa hintaa ja painoa ja hankin vaikka Rigiä. Näiden käyttäminen on helposti hahmotettavaa ja yleensä pehmeää ja ergonomista, kunhan jättää kaikkein pienimmät laitteet kauppaan.
Mielestäni paras valjasvalinta on EN 12277 C -tyyppinen pystysuuntaisella varmistuslenkillä varustettu kalliokiipeilyvaljas. Voi olla yllättävää, että tämä pätee myös puukiipeilyyn! Arboristien valjaat ovat melko kalliita, mutta vielä erityisemmin niissä on silta siinä missä kalliokiipeilyvaljaissa on varmistuslenkki. Silta on erinomainen puussa köyden varassa liikkuessa, mutta se ei ole ollenkaan tarkoitettu putoamisen pysäyttämiseen.
Itse olen lainannut köysiteknikoilta kaksoislehmänhännän, joka on aivan erinomainen oksia pitkin kiivetessä. Paitsi että tällä tavalla saattaa tulla pieniä, hallittuja putoamisia, jotka siis eivät tarkkaan ottaen käy päinsä arboristivaljaiden kanssa, näiden solmiminen kalliokiipeilyvaljaisiin on paljon sujuvampaa ja luontevampaa kuin arboristivaljaisiin.
Oma matkani on kesken ja tulee aina olemaan. Välillä otetaan pieniä harhapolkuja ja poiketaan tieltä tutkimaan, jos jotain kiinnostavaa näkyy. Yritän pitää omat välineeni ja kursseilla suositeltavat mahdollisimman samanlaisina, mutta totuus on, että välineet myös vaihtelevat kokemuksen ja osaamisen mukaan. Tärkeintä on, että tuntee omansa hyvin ja niiden peruskäyttö perustuu rutiiniin.