Tuomas Pöysti 20.4. 2021
Kiipeilijällä tuossa tarkoitan valjaita käyttävää kiipeilyn harrastajaa (kallio, jää, muovi, puu, mitä vain). Köysiteknikko taas puuhaa työkseen köysien varassa erilaisia teknisiä askareita, kuten asentaa, korjaa, puhdistaa ja niin edelleen. Kaikki tuntemani köysiteknikot ovat myös kiipeilyn harrastajia – kyse on pikemmin roolista kuin arkkityypistä.
Voiko kuka tahansa kiipeilyn harrastaja astua milloin vain köysiteknikon rooliin? Käytännössä totta kai. Jokainen reittejä pultannut tai vaikka kiipeilykallion harjaustalkoisiin osallistunut on niin tehnytkin.
Rooleissa on silti valtava ero niin lain, vakuutusten kuin käytännön taitojen ja välineiden kannalta.
Lainsäädäntö
Pari sanaa siitä, mitä olen oppinut alan lainsäädännöstä. En tietenkään ole mikään juridiikan asiatuntija, mutta olen yrittänyt haastatella sellaisia niin paljon kuin mahdollista.
Ohjelmapalvelut
Ohjelmapalveluita, kuten vaikka elämystapahtumana järjestettävää köysilaskeutumista, koskee kuluttajaturvallisuuslaki. Tapahtuman on oltava kuluttajalle turvallinen siinä missä minkä tahansa markkinoilla olevan palvelun tai tavaran. Kuluttajaturvallisuuslakia valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, ja sen noudattaminen on suhteellisen helppoa, etenkin, kun Tukesilla on antaa hyvä ohje alkuun pääsemiseen.
Kuluttajaturvallisuuslaki ja sen myötä valvova viranomainen eli Tukes keskittyy turvallisuusjohtamiseen. Käytännössä tämä näkyy siinä, ettei kantaa oteta mihinkään kovin konkreettisiin asioihin, vaan huomio kiinnittyy turvallisuuden suunnittelemiseen ja suunnitelman järjetelmälliseen toimeenpanemiseen. On siis turha yrittää etsiä selkeitä sääntöjä vaikka sille, millaisia välineitä laskeutumisessa, koskenlaskussa tai ratsastuksessa on käytettävä tai kuinka suuri ryhmä saa missäkin tapauksessa olla.
Ohjelmapalvelua järjestävän KTO:n köyden päässä roikkuu maksava asiakas, henkensä kokonaan ohjaajan käsiin uskova maallikko. Äkkiseltään luulisi tämän heijastuvan lakiin niin, että laki on tässä kohtaa tiukimmillaan. Voisi ajatella, että yhtä hyvin voi ottaa keikan köysiteknikkona ja käydä vaikka putsaamassa hankalassa paikassa olevan rännin – jos kerran saa roikottaa köyden päässä elämyspalvelun asiakasta, miksei itseään?
Työsuhde
Oikein, paitsi jos köysiteknikon roolin lisäksi on työntekijä eli toimii työsuhteessa. Työturvallisuuslaki on toista maata kuin kuluttajaturvallisuuslaki. Hieman kärjistäen: työntekijä vaikuttaa olevan paljon suuremman huolen aihe kuin elämysasiakas! Tähän on varmaan monia syitä, kuten suuremmat volyymit ja työnantajien paremmat resurssit.
Työturvallisuuslain nojalla annettu Valtioneuvoston asetus 12.6.2008/403 (työvälineiden turvallisesta käytöstä ja tarkastamisesta) rajaa tyypilliset harrastusvälineet ja -menetelmät armotta lain ulkopuolelle:
- 31 §: … järjestelmässä on oltava vähintään kaksi erikseen kiinnitettyä köyttä, joista toista käytetään nousemiseen, laskemiseen ja tukena (työköysi) ja toista varmistusvälineenä (varmistusköysi) … Yhden köyden varassa voidaan liikkua ja työskennellä vain poikkeusolosuhteissa, joissa toisen köyden käyttö työn vaarojen selvittämisen ja arvioinnin mukaan lisäisi työn vaarallisuutta.
- 32 §: Työnantajan on huolehdittava, että sen lisäksi, mitä 5 §:ssä säädetään, hyväksytty asiantuntija tai asiantuntijayhteisö tekee liitteessä mainituille työvälineille niiden oikean asennuksen ja turvallisen toimintakunnon varmistamiseksi käyttöönottotarkastuksen tai määräaikaistarkastuksen.
Direktiiviin 89/656/ETY perustuva Valtioneuvoston päätös henkilönsuojainten valinnasta ja käytöstä työssä 1407/1993 taas kertoo (3 §), että Työnantajan tulee huolehtia siitä, että työssä käytettäviksi hankitaan vain sellaisia suojaimia, jotka täyttävät niitä koskevat vaatimukset sen mukaan kuin niistä erikseen säädetään tai määrätään.
Kerron myöhemmin, mitä tämä erityisesti välineiden osalta tarkoittaa.
Tämä lainsäädäntö on oleellisesti sama kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Siispä millään tavallisilla harrastekiipeilymenetelmillä kiipeäminen on EU:n alueella laitonta (työnantajalle), mikäli sitä tehdään työsuhteessa.
Tämä on tietenkin varsin kohtuullinen vaatimus oikeille köysiteknikoille, joiden käyttämät menetelmät (esimerkiski Iratan ICoP:n mukaan) ovatkin sen mukaisia. Mutta mitä jos ollaankin pitämässä kiipeilykurssia kalliolla? Eihän silloin ole mitään pedagogista tai muutakaan järkeä käyttää eri välineitä kuin kurssilaiset?
Poikkeustapaus?
Käsittääkseni tämä lisäys vuodelta 2007 on Ison-Britannian hallituksen tapa hoitaa asia kuntoon. Olen ymmärtänyt, että tämä antaa viranomaisille ohjeet tulkita lakia kalliokiipeilyn ja luolaharrastuksen kohdalla.
Suomessa työturvallisuuslakia valvoo aluehallintovirasto avi. Kysyin Etelä-Suomen avista ja sain vastauksen, ettei viranomaisella tosiaan ole mitään syytä tulkita lakia muuten kuin että työsuhde on työsuhde ja lakia on silloin noudatettava täsmälleen. He ehdottivat että jättäisin sosiaali- ja terveysministeriöön pyynnön tarkennuksesta lain soveltamisalaan – uskoisin, että parhaimmillaan se olisi voinut johtaa tuohon brittiläiseen ratkaisuun.
Ei saatu sellaista paperia, mutta sain kirjeen muodossa ystävällisen ja asiallisen vastauksen, jossa viitattiin työturvallisuuslain 2 §: Lakia ei sovelleta tavanomaiseen harrastustoimintaan eikä ammattiurheilemiseen. (Mietin muuten, saavatko kaikki jopa koronahässäkän keskellä niin nopean vastauksen, vai tarvitseeko olla oikeuskanslerin kaima.)
He kuitenkin lopettavat: Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa, että lain soveltaminen ja soveltamisalan määrittely kuuluu työsuojeluviranomaisten toimivaltaan sekä viime kädessä tuomioistuimet ratkaisevat tulkintakysymyksiä oikeuskäytännön kautta.
Pallo siis tuntuu osaksi palautuvan aviin ja sille kolmannelle taholle, jonka vastausta kukaan ei haluaisi joutua kuulemaan: tuomioistuimille. Ymmärrän tämä niin, että jos jotain sattuisi,
- voitaisiin vedota siihen, että työntekijä oli “tavanomaisessa harrastustoiminnassaan”,
- mutta että lopullinen vastaus saadaan vasta kun tällaista asiaa jonain surullisena päivänä käsitellään oikeusasteissa, ellei avi satu yhtymään yllä olevaan vetoomukseen.
Mitä tuo “tavanomainen harrastustoiminta” sitten tarkoittaa? Itse kylläkin ajattelen harrastavani ohjaamista ja kurssien pitämistä, mutta eihän se ihan tavanomaista kiipeilyn harrastamista ole. Ymmärrän paremmin sen, että kilpaurheilua pitää pystyä “harrastamaan” myös työsuhteessa. Joka tapauksessa olisin kiipeilyhalliyrittäjänä hyvin epävarma siitä, onko reittien tekeminen “tavanomaista harrastustoimintaa”. Ikkunoiden peseminen tuskin on. Valitettavasti rajan sijainti tosiaan selviää vasta oikeudessa – eli on syytä toivoa, ettei koskaan.
Mainitaanpa vielä, että tämä kaikki tosiaan koskee vain työsuhdetta ja työnantajan velvollisuuksia. Niin kauan kuin kyse on yrittäjästä itsestään tai vaikka talkoista, työturvallisuuslaista ei tarvitse välittää.
Välineet
Joskus kuulee puhuttavan “työkäyttöön sertifioiduista” välineistä. Mitä tämä oikein merkitsee?
Lisää lakia
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/425 henkilönsuojaimista (personal protective equipment, PPE) määrittelee, millä ehdoilla jotain välinettä saa pitää EU:n alueella markkinoilla henkilönsuojaimena. Henkilönsuojaimia on moneen lähtöön hengityssuojaimista ja puutarhakäsineistä aina säteilyltä suojaaviin pukuihin. Henkilönsuojaimet kuuluvat johonkin kolmesta riskiluokasta I, II tai III. Kaikki putoamissuojaimet ovat riskiluokkaa III.
Riskiluokasta riippumatta henkilönsuojaimella on oltava CE-merkintä osoituksena siitä, että se täyttää sille asetetut vaatimukset, jotka tuossa EU-asetuksessa on määritelty. Korkeimman riskiluokan III laitteiden CE-merkintä vain on mutkikkaampi asia, siinä avuksi tarvitaan aina ilmoitettua laitosta. Ilmoitetut laitokset (notified body) ovat tarkastuslaitoksia, yrityksiä, joille EU-jäsenvaltiot ovat osoittaneet oikeuden tarkastaa laitteiden vaatimuksenmukaisuutta ja siis antaa CE-merkintöjä.
ATC tai laskeutumisahdeksikko ei ole putoamissuojain (tai en ainakaan koskaan ole törmännyt yhteenkään joka olisi, siis jolla olisi CE-merkintä). Nämä laitteet ovat standardin EN 15151-2 (Mountaineering equipment – Braking devices – Part 2: Manual braking devices, safety requirements and test methods) mukaisia. Tämä standardi ei ole listattuna henkilönsuojaimia koskevaan asetukseen liittyvien yhdenmukaistettujen standardien listassa (Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2020/668).
Standardien yhdenmukaistamisen tarkoitus on helpottaa vaatimustenmukaisuuden osoittamista. Esimerkiksi EN 15151-2:n jättäminen pois listalta kuvastaa jollain tavalla sitä, että ATC tai laskeutumiskahdeksikko eivät yleensä ottaen täytä henkilönsuojaimille asetettuja vaatimuksia. Mainittakoon, ettei yhdenmukaistetun standardin täyttyminen vielä riitä CE-merkinnän saamiseksi, mutta se ei myöskään ole välttämätöntä, vaan eräänlainen helpoin tie. Ilmoitettu laitos voi muutenkin todeta, että jokin laite on henkilönsuojainasetuksen asettamien vaatimusten mukainen, ja tästä on ennakkotapauksiakin – en nyt kuitenkaan entisestään pidennä tekstiä tällä harhapolulla.
Mutta EN 15151-1 on tuolla listalla, ja esimerkiksi Petzl Grigrin kyljessä lukee “CE 0082”. Numero on muuten ilmoitetun laitoksen tunnus. Täältä näkee, että Grigrin tarkastanut laitos on Apave Sudeurope SAS, Marseille, Ranska.
Työ- vai harrastuskäyttö?
Grigri on tosiaan henkilönsuojain, joten sellaisen tarjoaminen henkilönsuojaimeksi työntekijälleen ei ole laitonta siinä missä CE-merkitsemättömän ATC:n tarjoaminen olisi. Onko se “työkäyttöön sertifioitu”? Olen yrittänyt selvittää, olisiko jotain konkreettista säädöstä, joka asettaa Grigrin omalle paikalleen harrastekiipeilyn maailmaan (mihin se pitkälti kuuluukin, ei siitä kannata olla eri mieltä). Tästä tuntuu löytyvän vain aihetodisteita:
- EN 15151-1 on “Mountaineering” -sarjan standardi siinä missä työkäyttöön tarkoitetut laskeutumislaitteet (EN 341) ovat “Personal fall protection equipment – Descender devices (for rescue)”
- Grigrin tarkempi tyyppi on EN 15151-1 type 6: “devices for belaying and abseiling without panic locking element” siinä missä työkäytössä käytetään laskeutumisesta termiä descend eikä varmistamisesta puhuta ensinkään
- Käyttöohjeet antavat ymmärtää, että Grigri on tarkoitettu harrastekiipeilyyn
- Grigrin käyttöohjeen mukaan sen kanssa pitäisi käyttää dynaamista EN 892 -köyttä, ei työkäyttöön tarkoitettua EN 1891 -köyttä
Grigristä puuttuu paniikkitoiminto (paitsi Grigri+!), mutta niin puuttuu Petzl Rigistäkin (EN 341). Petzl on aiemmin pitänyt saatavilla ohjetta, jossa kerrotaan, että Grigrin kanssa voi tietyissä sovelluksissa käyttää EN 1891 -köyttä. Sitä paitsi missä se sitten sanotaan, että työkäytössä niiden kahden lain vaatiman köyden on oltava EN 1891 -tyyppisiä, vähäjoustoisia? Edessä on sama suo kuin Grigri-kysymyksen kohdalla. Kaikki vihjaa siihen suuntaan, että Grigri on harrastusväline, mutta laki ei taida tällaista eroa ymmärtää – henkilönsuojain on henkilönsuojain.
Harmaa on ihan kiva väri
Tätä ei pidä ymmärtää väärin: ainakin itse olen aivan tyytyväinen tilanteeseen, jossa ihan kaikkeen ei ole olemassa “oikeaa” vastausta. Mutta siinä tapauksessa “työkäyttöön sertifioitu” taitaa olla hieman ymmärtämätöntä puhetta. Esimerkiksi moottoriajoneuvojen luokitteluun ja rekisteröimiseen on olemassa järjestelmä. On järkevää sanoa, että tämä auto on matkailuauto, se on sellaiseksi rekisteröity ja sellaisena katsastetaan.
Ajoneuvojen kohdalla kyse ei ole niinkään käyttäjän tulkinnasta, jonka pätevyys sitten mitattaisiin viranomaisilla ja viime kädessä oikeudessa aina kun tarve tulee. Mutta vaikuttaa siltä, että harraste- ja työkiipeilyvälineiden ero on pitkälti käyttäjän tulkinnasta kiinni.
“Työkäyttöön sertifioitu” taitaa mieluummin olla “työkäyttöön tarkoitettu” tai “työkäytössä suosittu”. Tietenkin Grigri on työkäytössä huonompi kuin EN 341 -laitteet. Se on pieni mutta ei niin sujuva, sillä on hankalampaa selviytyä pelastuskuormista ja märistä köysistä, sitä ei saa auki irrottamatta sulkurenkaasta ja siitä puuttuu lukitusasento. Nämä kaikki on syytä ottaa huomioon käyttäjäkohtaisessa (tai vaikka työnantajan tekemässä, työmaakohtaisessa tai peräti jonkin liiton) arvioinnissa, jossa väline- ja menetelmävalintoja perustellaan. Kun tällainen lista kasvaa, valinta alkaa jossain vaiheessa olla “oikea”, mutta kirjaimellisesti oikeaa siitä ei tule.
En ota kantaa köysiteknikoiden puuhiin kun en ole sen alan ammattilainen, mutta lainaan erästä todellista ammattilaista, joka jääköön tässä anonyymiksi. Hän tuumasi Grigri-kysymyksestä, ettei hänellä olisi mitään ongelmaa jos joku (SPRAT-) köysiteknikkokokelas hänen arvioinnissaan käyttäisi Grigriä, mikäli varmistusjärjestelmä (se lain vaatima toinen köysi) olisi kunnossa. Ylipäätään työjärjestelmä (se ensimmäinen köysi) on kuulemma tulkinnanvarainen asia: se voi olla tilanteen mukaan lehmänhäntä, jokin väliaikainen asemointijärjestelmä tai sen voi korvata vaikka rakennusteline tai tikapuut. Miksei siis Grigrikin? Kiinnostava kulma.
Mutta mitä tarkoittaa että “varmistusjärjestelmä on kunnossa”? Jne.
Vakuutukset ja vastuut
Toiminnan vastuuvakuutus on jokaisen yrittäjän tärkeimpiä vakuutuksia, mutta se ei yleisesti ottaen ole pakollinen. Toki toimeksiantaja sellaista voi edellyttää, mutta eipä sekään siitä pakollista tee.
Toiminnan vastuuvakuutus on pikemmin yrityksen etu; yksityisenä henkilönä toimiva ei sellaista saa, teki sitten köysiteknikon tai kiipeilyohjaajan hommia. Vastuuvakuutuksen tarkoitushan on korvata huolimattomuudesta aiheutuneita omaisuus- ja henkilövahinkoja – siis sille kenelle vahinko on sattunut – kun korvausvelvollisuus on olemassa. Vakuutukset ovat vahvasti alakohtaisia, eikä kiipeilyohjaaminen ja köysiteknikon työt missään tapauksessa hoidu samalla vakuutuksella. Jälkimmäinen maksaa todennäköisesti moninkertaisesti edelliseen verrattuna.
Siinä missä asiakkaiden laskeuduttamisessa riskit liittyvät asiakkaiden pieniin omaisuusvahinkoihin (vaatteet, puhelimet) ja tietenkin henkilövahinkoihin, köysiteknikon työssä omaisuuden vahingoittuminen on huomattavasti todennäköisempää ja helposti kalliimpaa. Ainakin itse pelkäisin enemmän pestä korkean talon ikkunaa kun roikottaa maksavaa asiakasta kalliolta, mitä potentiaaliseen vahingonkorvausvelvollisuuteen tulee. Jos köysi painaa kattopeltiin lommon tai onnistun potkaisemaan ikkunan rikki, kustannus on äkkiä moninkertainen hienoimpienkaan goretex-housuhen persauksen repeämiseen verrattuna.